Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa kerroin, oli tämän blogin aloittamisen pääasiallinen syy verkkoviestintäkurssin kurssityö. Tänään on koittanut se päivä, jolloin kurssityön osuus blogissani päättyy - mutta blogia ei ole tarkoitus päättää.
Viestintävirasto ja sosiaalinen media -blogi ehtinyt jo kunnioitettavaan yhden kuukauden ikään :) ja sinä aikana on syntynyt tekstejä melko tiuhaan tahtiin. Olen käsitellyt Viestintäviraston strategian ja kriittisten menestystekijöiden merkitystä sosiaalisen median hyödyntämisessä, viraston tähän astista some-elämää ja hahmotellut tulevaisuudennäkymiäkin. Muutama herkullinen aihe on jäänyt käsittelemättäkin: mm. henkilöstön some-ohjeistukseen ja sosiaalisen median hyödyntämiseen kriisiviestinnässä on tarkoitus palata vielä tuonnempana.
Minulle tämän blogin kirjoittaminen on ollut opettavaa ja antoisaa. Blogi on kasvanut alkuperäistarkoitustaan suuremmaksi. Olen saanut hyvän syyn pohtia omaa työtäni osana laajempaa kokonaisuutta. Samalla olen saanut myös erittäin hyviä oppitunteja organisaatiobloggaamisen ihanuudesta ja välillä ahdistuksestakin. (Näitäkin ajatuksia olisi mukava jakaa teidän kanssanne.) Toivottavasti myös te, jotka olette lukeneet ja kommentoineet tekstejäni, olette saaneet niistä jotain. Kiitokset erityisesti kaikista avartavista ja viisaista kommenteistanne, toivottavasti ehditte palata tontilleni jatkossakin!
torstai 5. tammikuuta 2012
Himmeli pyörii
Himmelin pyörittämisestä kirjoittavat Christina Forsgård ja Juha Frey kirjassaan Suhde. He viittavat sillä siihen, miten eri sosiaalisen median kanavat (yrityksen blogi, yhteisöpalvelut jne.) tukevat toisiaan ja miten tärkeää on linkittää eri kanavat toisiinsa säännöllisesti. Tavoitteena on siis jakaa sisältöjä eri kanavissa mahdollisimman tehokkaasti.
Mielestäni ajatusta voisi laventaa koskemaan myös kaikkea muutakin organisaation viestintää ja markkinointia. Olen tähän mennessä maininnut asiasta tässä blogissa ehkä vähän sivulauseessa, mutta pohjimmiltaan paras teho saadaan aikaan, kun kaikki liittyy kaikkeen. Viestin kärjen tulee olla suhteellisen kapea ja sitä levitetään sopivasti kanavan mukaan muotoillen mahdollisimman leveällä rintamalla. Sosiaalinen media on siis kaikessa erityislaatuisuudessaankin vain yksi osa organisaation viestin kuljetusta, jota ei sovi eikä missään nimessä kannata pitää irrallisena osana organisaation viestintää.
Sitä ei kuitenkaan käy kiistäminen, etteikö sosiaalinen media olisi erityinen kanava. Olen aikaisemmissa blogikirjoituksissa pohtinut mm. some-viestinnän henkilöitymistä ja vaatimuksia sisällöntuottajiltaan. Kun tähän vielä lisää organisaation kaiken muun viestinnän koordinoimisen, on oikea-aikaisen, tyylilajiltaan kanaviinsa sopivan ja vuorovaikutukseen kannustavan paketin rakentaminen nimenomaan sitä - himmelin tekemistä. Hyvällä suunnittelulla, pienellä harjoituksella ja sopivalla tunteen palolla sen on kuitenkin paitsi mahdollista, myös hyvin luontevaa viestintää.
Mielestäni ajatusta voisi laventaa koskemaan myös kaikkea muutakin organisaation viestintää ja markkinointia. Olen tähän mennessä maininnut asiasta tässä blogissa ehkä vähän sivulauseessa, mutta pohjimmiltaan paras teho saadaan aikaan, kun kaikki liittyy kaikkeen. Viestin kärjen tulee olla suhteellisen kapea ja sitä levitetään sopivasti kanavan mukaan muotoillen mahdollisimman leveällä rintamalla. Sosiaalinen media on siis kaikessa erityislaatuisuudessaankin vain yksi osa organisaation viestin kuljetusta, jota ei sovi eikä missään nimessä kannata pitää irrallisena osana organisaation viestintää.
Sitä ei kuitenkaan käy kiistäminen, etteikö sosiaalinen media olisi erityinen kanava. Olen aikaisemmissa blogikirjoituksissa pohtinut mm. some-viestinnän henkilöitymistä ja vaatimuksia sisällöntuottajiltaan. Kun tähän vielä lisää organisaation kaiken muun viestinnän koordinoimisen, on oikea-aikaisen, tyylilajiltaan kanaviinsa sopivan ja vuorovaikutukseen kannustavan paketin rakentaminen nimenomaan sitä - himmelin tekemistä. Hyvällä suunnittelulla, pienellä harjoituksella ja sopivalla tunteen palolla sen on kuitenkin paitsi mahdollista, myös hyvin luontevaa viestintää.
tiistai 3. tammikuuta 2012
Asiakaspalvelusta päivää!
Organisaation kannalta sosiaalisen median läsnäolon yksi kulmakivistä on ihmisten kohtaaminen ja yhdessä tuotetusta sisällöstä synytynyt lisäarvo niin organisaatiolle itselleen kuin sen asiakkaille/sidosryhmille. Mikä siis olisi luontevampi kanava asiakaspalvelulle?
Tavallaan Viestintävirasto toteuttaakin jo asiakaspalvelutehtävää somessa. Esimerkiksi Tietoturvapäivän FB-sivulla ainakin yritetään vastata tykkääjien tietoturvapulmiin ja -huoliin tai ainakin vinkata paremmasta tiedonlähteestä. Viimetalvinen Tietoturvapäivään liittynyt Suomi24-keskustelupalsta oli puhdasverinen asiakaspalvelukanava, vaikkei myytävistä tuotteista tai palveluista ollutkaan kyse.
Viestintäviraston kuluttajatuotteista sosiaalisen median hyödyntäminen asiakaspalvelunäkökulmasta voisi sopia fi-verkkotunnuksille. Tällä hetkellä fi-tunnusten asiakaspalvelukanavia ovat puhelinpalvelu ja domain.fi-sivusto, jolla ei ole vuorovaikutteisia toiminnallisuuksia. Esimerkiksi FB-asiakaspalvelusivun perustamisen plussia olisivat:
Tavallaan Viestintävirasto toteuttaakin jo asiakaspalvelutehtävää somessa. Esimerkiksi Tietoturvapäivän FB-sivulla ainakin yritetään vastata tykkääjien tietoturvapulmiin ja -huoliin tai ainakin vinkata paremmasta tiedonlähteestä. Viimetalvinen Tietoturvapäivään liittynyt Suomi24-keskustelupalsta oli puhdasverinen asiakaspalvelukanava, vaikkei myytävistä tuotteista tai palveluista ollutkaan kyse.
Viestintäviraston kuluttajatuotteista sosiaalisen median hyödyntäminen asiakaspalvelunäkökulmasta voisi sopia fi-verkkotunnuksille. Tällä hetkellä fi-tunnusten asiakaspalvelukanavia ovat puhelinpalvelu ja domain.fi-sivusto, jolla ei ole vuorovaikutteisia toiminnallisuuksia. Esimerkiksi FB-asiakaspalvelusivun perustamisen plussia olisivat:
- asiakaspalvelun puhelukuorman keventyminen
- vinkkien ja neuvojen selaaminen on asiakkaalle helppoa
- linkkien jakaminen domai.fi-sivuston tarkempiin ohjeisiin helppoa
- tiedottaminen saa uuden kanavan
maanantai 2. tammikuuta 2012
Linkkejä, vinkkejä ja linkkivinkkejä
VEKO-kurssilla olemme puhuneet paljon sosiaalisen median sisällöntuottamisen haasteista. Pitäisi olla naseva, osuva, asiallinen, joskus vähän hauskakin, tarjota lisäarvoa, oivalluksia, kokemuksia ja kaikki tämä pitäisi tehdä hektisen työn lomassa. Kuten edellisessä kirjoituksessani mainittiin, some-isännyys vaatiikin henkilökohtaista innostusta ja kanavalle sopivan tyylilajin tuntemista.
En voi kehuskella olevani kovin monipuolinen some-päivittäjä. Esimerkiksi FB-päivitykseni Tietoturvapäivän sivulla koostuvat pääosin muiden luoman sisällön (uutislinkit, muiden FB-sivujen statukset, linkit omien sivustojen uusiin sisältöihin) jakamisesta. En kuitenkaan sano, etteikö tälläkin tyylillä olisi paikkansa. Nostan esiin omasta mielestäni tykkääjäkunnan kannalta tärkeitä nettiturvallisuuteen liittyviä ilmiöitä ja keskusteluja ja kommentoin niitä. Näiden lisäksi sivulla on julkaistu mm. yksi kyselyapplikaatio, muutama videolinkki ja satunnaisia nettiturvallisuusvinkkejä.
Sisältö voisi kanavalla olla kuitenkin monipuolisempaa. Videolinkkejä voisi ehdottomasti julkaista enemmän. Vaikka se ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen, julkaistaan nettiturvallsiuutteen liittyviä videoita itse asiassa aika paljon. Uudehko kyselytoiminto mahdollistaisi tykkääjäkunnan osallistamisen heille helpolla tavalla. Tästä onkin tehty jo yksi harjoitus CERT-FI:n sivun puolella varsin onnistunein seurauksin. Myös lyhyita, iskeviä nettiturvallisuusvinkkejä voisi jakaa sivulla säännöllisin väliajoin. Tästä minua muistutti Katja Alaja VEKO-luennollaan.
Mitä muuta ehdottaisit Tietoturvapäivän tai CERT-FI:n some-sisällöiksi Facebookissa tai muissa some-kanavissa?
En voi kehuskella olevani kovin monipuolinen some-päivittäjä. Esimerkiksi FB-päivitykseni Tietoturvapäivän sivulla koostuvat pääosin muiden luoman sisällön (uutislinkit, muiden FB-sivujen statukset, linkit omien sivustojen uusiin sisältöihin) jakamisesta. En kuitenkaan sano, etteikö tälläkin tyylillä olisi paikkansa. Nostan esiin omasta mielestäni tykkääjäkunnan kannalta tärkeitä nettiturvallisuuteen liittyviä ilmiöitä ja keskusteluja ja kommentoin niitä. Näiden lisäksi sivulla on julkaistu mm. yksi kyselyapplikaatio, muutama videolinkki ja satunnaisia nettiturvallisuusvinkkejä.
Sisältö voisi kanavalla olla kuitenkin monipuolisempaa. Videolinkkejä voisi ehdottomasti julkaista enemmän. Vaikka se ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen, julkaistaan nettiturvallsiuutteen liittyviä videoita itse asiassa aika paljon. Uudehko kyselytoiminto mahdollistaisi tykkääjäkunnan osallistamisen heille helpolla tavalla. Tästä onkin tehty jo yksi harjoitus CERT-FI:n sivun puolella varsin onnistunein seurauksin. Myös lyhyita, iskeviä nettiturvallisuusvinkkejä voisi jakaa sivulla säännöllisin väliajoin. Tästä minua muistutti Katja Alaja VEKO-luennollaan.
Mitä muuta ehdottaisit Tietoturvapäivän tai CERT-FI:n some-sisällöiksi Facebookissa tai muissa some-kanavissa?
perjantai 30. joulukuuta 2011
Isännyyden ihanuus
Kirjoittelin eilen melko pitkät pätkät siitä, miten erityisesti sosiaalisessa mediassa asiat henkilöityvät. Sama ilmiö on ollut havaittavissa jo pidemmän aikaa myös ns. perinteisessä mediassa, kuten monet viestinnän asiantuntijat ovat meitä opastaneet. Sosiaalinen media edellyttää kuitenkin toisella tapaa henkilökohtaista suhdetta sisällöntuottajaltaan julkaisukanavaansa kuin perinteinen media.
Tämä johtuu monestakin seikasta. Some on suora putki sisällöntuottajalta lukijalle/osallistujalle. Somen tahti on hektinen: lukijapalautteet eivät saavu seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla vaan yleensä heti. Samoin vastareagointia odotetaan heti. Useimmiten some-kanavan päivittäjä ammentaa julkaisut ja kommentit omasta päästään ilman hyväksymiskierroksia organisaatiossa. Tästä johtuen hänellä on aiempaa suurempi vastuu sanomisistaan.
Some-päivittäjältä eli kanavan isännältä/isänniltä vaaditaan siis virittäytymistä, asialle omistautumista ja henkilökohtaista innostumista asiaan. Ensimmäisen blogikirjoitukseni kommenttiosassa FiCom ry:n viestintäjohtaja Nora Elers kirjoitti asiasta osuvasti näin:
"Suhteita luovat kaikki ja ennen kaikkea yksilöt. Todennäköisesti sellaiset yksilöt, jotka jo muutenkin ovat somessa aktiivisia, mahdollisesti niitä staroja. Toki he saattavat olla viestintäyksikön edustajia ja toki johtajia, mutta eivät välttämättä. Kun isossa organisaatiossa mietitään oman viestinnän ja sosiaalisen median suhdetta, kannattaa mielestäni sitoa juuri nämä asiantuntijat mietintään mukaan."
Viestintäviraston some-isännyys on suurimmilta osin levännyt muutaman henkilön harteilla. Vaikka rooli on henkilökohtainen ei se kuitenkaan saisi olla eksklusiivinen, jotta hiljainen tieto ei pääsisi kuolemaan esim. henkilöstömuutosten takia. Mielestäni olisi erittäin tärkeää laventaa isäntien joukkoa ja perehdyttää tehtäviin myös muita asiantuntijoita. Tästä onkin keskusteltu esim. CERT-FI:n Twitter- ja FB-sivujen päivitysten osalta. Avoimeksi on kuitenkin vielä jäänyt, miten tämä tehdään. Miten tuo Noran mainitsema asiantuntijoiden sitouttaminen tapahtuu olemassa olevien kanavien osalta kaiken superkiireisen muun työn ohella? Vinkkejä vastaanotetaan!
Ps. Tekstin otsikko on lainaus Leena Vallon kirjasta Isännyyden ihanuus. Voisi ajatella, että reaalimaailman tilaisuuksien isäntien tapaan some-isäntienkin tehtävänä on pitää huolta osallitujiensa tarpeiden täyttymisestä ja siitä, että he saavat ajankäytölleen hyvää vastinetta, jotain lisäarvoa. Lisäarvon merkityksestä on puolestaan puhunut monien muiden ohella Antti Leino, esim. kirjassaan Dialogin aika.
Tämä johtuu monestakin seikasta. Some on suora putki sisällöntuottajalta lukijalle/osallistujalle. Somen tahti on hektinen: lukijapalautteet eivät saavu seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla vaan yleensä heti. Samoin vastareagointia odotetaan heti. Useimmiten some-kanavan päivittäjä ammentaa julkaisut ja kommentit omasta päästään ilman hyväksymiskierroksia organisaatiossa. Tästä johtuen hänellä on aiempaa suurempi vastuu sanomisistaan.
Some-päivittäjältä eli kanavan isännältä/isänniltä vaaditaan siis virittäytymistä, asialle omistautumista ja henkilökohtaista innostumista asiaan. Ensimmäisen blogikirjoitukseni kommenttiosassa FiCom ry:n viestintäjohtaja Nora Elers kirjoitti asiasta osuvasti näin:
"Suhteita luovat kaikki ja ennen kaikkea yksilöt. Todennäköisesti sellaiset yksilöt, jotka jo muutenkin ovat somessa aktiivisia, mahdollisesti niitä staroja. Toki he saattavat olla viestintäyksikön edustajia ja toki johtajia, mutta eivät välttämättä. Kun isossa organisaatiossa mietitään oman viestinnän ja sosiaalisen median suhdetta, kannattaa mielestäni sitoa juuri nämä asiantuntijat mietintään mukaan."
Viestintäviraston some-isännyys on suurimmilta osin levännyt muutaman henkilön harteilla. Vaikka rooli on henkilökohtainen ei se kuitenkaan saisi olla eksklusiivinen, jotta hiljainen tieto ei pääsisi kuolemaan esim. henkilöstömuutosten takia. Mielestäni olisi erittäin tärkeää laventaa isäntien joukkoa ja perehdyttää tehtäviin myös muita asiantuntijoita. Tästä onkin keskusteltu esim. CERT-FI:n Twitter- ja FB-sivujen päivitysten osalta. Avoimeksi on kuitenkin vielä jäänyt, miten tämä tehdään. Miten tuo Noran mainitsema asiantuntijoiden sitouttaminen tapahtuu olemassa olevien kanavien osalta kaiken superkiireisen muun työn ohella? Vinkkejä vastaanotetaan!
Ps. Tekstin otsikko on lainaus Leena Vallon kirjasta Isännyyden ihanuus. Voisi ajatella, että reaalimaailman tilaisuuksien isäntien tapaan some-isäntienkin tehtävänä on pitää huolta osallitujiensa tarpeiden täyttymisestä ja siitä, että he saavat ajankäytölleen hyvää vastinetta, jotain lisäarvoa. Lisäarvon merkityksestä on puolestaan puhunut monien muiden ohella Antti Leino, esim. kirjassaan Dialogin aika.
torstai 29. joulukuuta 2011
Suhde somessa
Hyvä lukijani, älä säikähdä - en aio kirjoittaa paljon mediatilaa saaneesta pettämissivustosta (vaikka kai senkin voisi laskea some-palveluksi). Sen sijaan jutun keskiössä ovat ihmiset, jotka tuottavat sisältöjä sosiaalisessa mediassa. Christina Forsgård ja Juha Frey kirjoittavat mainossa kirjassaan Suhde inhimillisyyden renesanssista. Persoonattoman sijaan ihmiset kaipaavat kasvoja viestin tueksi ja haluavat tietää, kenen kanssa oikein ollaan tekemisissä.
Sosiaalinen media antaa tähän vaihtelevat mahdollisuudet. Twitterissä ja Facebookissa (ja YouTubessa) yksityishenkilöt keskustelevat omalla nimellään tai nimimerkillään ja useimmiten myös kasvoillaan, mutta organisaatiot hyvin usein brändillään, jolloin kommentin, linkin tai kuvan todellinen julkaisija (siis se ihminen) jää pimentoon. Esimerkiksi Ylen uutiset on ratkonut ongelman siten, että toimittaja kirjoittaa statuspäivityksen perään oman etunimensä. HS:ssä ollaan menty astetta pidemmälle ainakin Jussi Pullisen kohdalla, joka on perustanut Facebookiin itselleen oman "tykkäyssivun", jossa hän jakaa Hesarin ja muiden medioiden annista kohokohtia. Yrityksistä esimerkiksi F-Securen tietoturvaguru Mikko Hyppönen jakaa ajatuksiaan oman itsenään niin Twitterissä kuin Facebookissakin yrityksen omien some-kanavien lisäksi.
Forsgård viittasi asiaan myös VEKO-kurssimme luennollaan ja totesi, että henkilöä seurataan sosiaalisessa mediassa herkemmin kuin organisaatiobrändiä ja vertasi Hyppösen kaltaisia matkasaarnaajia evankelistoiksi, joiden on mahdollista ottaa rohkeammin kantaa ja muodostaa luontevampia suhteita seuraajiinsa ja tykkääjiinsä kuin organisaation.
Toistaiseksi Viestintävirasto on astellut someen ja somessa organisaatio, tai oikeastaan paremminkin alabrändi edellä. Vaikka esimerkiksi Tietoturvapäivän FB-sivulla keskustelen kommentoijien kanssa sivun aiheista on henkilöllisyyteni useimmille (jotka eivät sitä muuta kautta tiedä) tuntematon. Sama pätee CERT-FI:n sivuun sekä molempien Twitter-julkaisuihin. Ainoan poikkeuksen sääntöön on tehnyt Tietoturvapäivään liittyneet keskustelukampanjat, joissa kaikki kommentit ja vastaukset allekirjoitettiin omalla nimellä ja organisaatiotiedolla.
Näkisin tällaisessa henkilöitymisessä mahdollisuuden myös viraston some-viestinnässä. Vaikka virkamiestyyliin kuuluu perinteisesti vetäytyä työroolin taakse, on hyvää esimerkkiä näyttänyt esimerkiksi Vuoden poliisiksi valittu Marko "Fobba" Forss. Meillä samansuuntaista mallia voisi kokeilla esimerkiksi CERT-FI-yksikön päällikkö Erka Koivunen, joka voisi alan keskeisenä vaikuttajana Suomessa jakaa persoonalliseen tyyliinsä tietoturvaviestiä myös omana itsenään.
Mitäpä mieltä olette, sopiiko viranomaisen näyttää kasvonsa sosiaalisessa mediassa? Ja olisiko siitä mitään iloa kenellekään? Voiko virkamies olla inhimillinen somessa?
Sosiaalinen media antaa tähän vaihtelevat mahdollisuudet. Twitterissä ja Facebookissa (ja YouTubessa) yksityishenkilöt keskustelevat omalla nimellään tai nimimerkillään ja useimmiten myös kasvoillaan, mutta organisaatiot hyvin usein brändillään, jolloin kommentin, linkin tai kuvan todellinen julkaisija (siis se ihminen) jää pimentoon. Esimerkiksi Ylen uutiset on ratkonut ongelman siten, että toimittaja kirjoittaa statuspäivityksen perään oman etunimensä. HS:ssä ollaan menty astetta pidemmälle ainakin Jussi Pullisen kohdalla, joka on perustanut Facebookiin itselleen oman "tykkäyssivun", jossa hän jakaa Hesarin ja muiden medioiden annista kohokohtia. Yrityksistä esimerkiksi F-Securen tietoturvaguru Mikko Hyppönen jakaa ajatuksiaan oman itsenään niin Twitterissä kuin Facebookissakin yrityksen omien some-kanavien lisäksi.
Forsgård viittasi asiaan myös VEKO-kurssimme luennollaan ja totesi, että henkilöä seurataan sosiaalisessa mediassa herkemmin kuin organisaatiobrändiä ja vertasi Hyppösen kaltaisia matkasaarnaajia evankelistoiksi, joiden on mahdollista ottaa rohkeammin kantaa ja muodostaa luontevampia suhteita seuraajiinsa ja tykkääjiinsä kuin organisaation.
Toistaiseksi Viestintävirasto on astellut someen ja somessa organisaatio, tai oikeastaan paremminkin alabrändi edellä. Vaikka esimerkiksi Tietoturvapäivän FB-sivulla keskustelen kommentoijien kanssa sivun aiheista on henkilöllisyyteni useimmille (jotka eivät sitä muuta kautta tiedä) tuntematon. Sama pätee CERT-FI:n sivuun sekä molempien Twitter-julkaisuihin. Ainoan poikkeuksen sääntöön on tehnyt Tietoturvapäivään liittyneet keskustelukampanjat, joissa kaikki kommentit ja vastaukset allekirjoitettiin omalla nimellä ja organisaatiotiedolla.
Näkisin tällaisessa henkilöitymisessä mahdollisuuden myös viraston some-viestinnässä. Vaikka virkamiestyyliin kuuluu perinteisesti vetäytyä työroolin taakse, on hyvää esimerkkiä näyttänyt esimerkiksi Vuoden poliisiksi valittu Marko "Fobba" Forss. Meillä samansuuntaista mallia voisi kokeilla esimerkiksi CERT-FI-yksikön päällikkö Erka Koivunen, joka voisi alan keskeisenä vaikuttajana Suomessa jakaa persoonalliseen tyyliinsä tietoturvaviestiä myös omana itsenään.
Mitäpä mieltä olette, sopiiko viranomaisen näyttää kasvonsa sosiaalisessa mediassa? Ja olisiko siitä mitään iloa kenellekään? Voiko virkamies olla inhimillinen somessa?
Haistelua, maistelua - ja omia keitoksia
Sosiaalisen median käyttö- ja osallistumistapoja voi pohtia monelta kantilta. Perintesesti organisaatioissa sitä on mietitty akselilla seuranta-reagoiminen-proaktiivinen osallistuminen, jotka oppikirjan mukaisesti etenevätkin juuri tuossa järjestyksessä. No, Viestintävirasto ei ole ollut tässäkään asiassa niin kovin ortodoksinen, ainakaan organisaation näkökulmasta.
Kuten olen jo maininnut, viraston sosiaalisen median hyödyntäminen alkoi omista Facebook-sivuista eli itsetuotetuista some-materiaaleista. Toki tätä ennen molempien FB-sivujen perustajien (Erka Koivunen ja allekirjoittanut) olivat - puoliksi yksityishenkilöinä, puoliksi työroolissa - haistelleet, mitä Facebookissa tapahtuu, ja pohtineet sen mahdollisuuksia oman viestin välittämisen kanavana. Sosiaalisen median seuraamista ja reagoimista esim. keskustelupalstojen sisältöihin on toistaiseksi tehty meillä vain kampanjaluonteisesti. Tästä esimerkkeinä ovat mm. Tietoturvapäivä-hankkeen some-seurannat, jotka ovat palvelleet puhtaasti tiedonhakutarkoitusta (mitä kansalaiset puhuvat tietoturva-asioista spontaanisti?) ja haluttavan viestin välittämistä siellä, missä ihmiset jo valmiiksi ovat (Tietoturvapäivän 2010 ja 2011 keskustelukampanjat).
Aihetta säännöllisempään sosiaalisen median seuraantaan olisi ihan varmasti. Tästä on talossa käyty keskusteluja jo pidempään. Järkevintä olisi yhdistää some-seuranta mediaseurantaan. Tänä päivänä on mielestäni yhtä relevanttia seurata viraston toimialan asioista käytävää keskustelua paitsi perinteisen median toimittajien aloittamana, myös kansalaisten somessa aloittamana. Kyse on kokonaisvaltaisesta toimintaympäristön luotaamisesta.
Ennen some-seurannan käyttöönottamista olisi tärkeää suunnitella valmiiksi, mitä kokoonsaadulla aineistomassalla tehdään. Onko se vain tiedoksi meille? Reagoimmeko jotenkin käytyihin keskusteluihin (tai realistisesti joihinkin niistä)? Mikä on se piste, jossa ns. yleinen mielipide alkaa vaikuttaa työhömme tai ainakin siitä viestimiseen? Ja miten tämä kaikki resurssoidaan?
Kuten olen jo maininnut, viraston sosiaalisen median hyödyntäminen alkoi omista Facebook-sivuista eli itsetuotetuista some-materiaaleista. Toki tätä ennen molempien FB-sivujen perustajien (Erka Koivunen ja allekirjoittanut) olivat - puoliksi yksityishenkilöinä, puoliksi työroolissa - haistelleet, mitä Facebookissa tapahtuu, ja pohtineet sen mahdollisuuksia oman viestin välittämisen kanavana. Sosiaalisen median seuraamista ja reagoimista esim. keskustelupalstojen sisältöihin on toistaiseksi tehty meillä vain kampanjaluonteisesti. Tästä esimerkkeinä ovat mm. Tietoturvapäivä-hankkeen some-seurannat, jotka ovat palvelleet puhtaasti tiedonhakutarkoitusta (mitä kansalaiset puhuvat tietoturva-asioista spontaanisti?) ja haluttavan viestin välittämistä siellä, missä ihmiset jo valmiiksi ovat (Tietoturvapäivän 2010 ja 2011 keskustelukampanjat).
Aihetta säännöllisempään sosiaalisen median seuraantaan olisi ihan varmasti. Tästä on talossa käyty keskusteluja jo pidempään. Järkevintä olisi yhdistää some-seuranta mediaseurantaan. Tänä päivänä on mielestäni yhtä relevanttia seurata viraston toimialan asioista käytävää keskustelua paitsi perinteisen median toimittajien aloittamana, myös kansalaisten somessa aloittamana. Kyse on kokonaisvaltaisesta toimintaympäristön luotaamisesta.
Ennen some-seurannan käyttöönottamista olisi tärkeää suunnitella valmiiksi, mitä kokoonsaadulla aineistomassalla tehdään. Onko se vain tiedoksi meille? Reagoimmeko jotenkin käytyihin keskusteluihin (tai realistisesti joihinkin niistä)? Mikä on se piste, jossa ns. yleinen mielipide alkaa vaikuttaa työhömme tai ainakin siitä viestimiseen? Ja miten tämä kaikki resurssoidaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)