maanantai 19. joulukuuta 2011

Tähän asti tapahtunutta - case Suomi24

Helmikuisen Tietoturvapäivän viettoon on useamman vuoden ajan kuulunut järeähkö viestintä- ja markkinointikampanja, jonka tavoitteena on ollut lisätä kulloistenkin kohderyhmien tietoturvatietoisuutta. Kuten eilen kirjoitin, on kampanjan tärkein - ja ympärivuotinen - some-kanava sen Facebook-sivu, mutta muitakin sosiaalisen median muotoja on kokeiltu.

Helmikuussa 2010 Tietoturvapäivän viestinnässä kokeiltiin keskustelukampanjaa, jossa asiantuntijat osallistuivat päivän aikana some-seurannan löytämiin keskusteluihin esimerkiksi verkkomedioiden uutisten kommenttioisoissa, keskustelupastoilla jne. Kampanja oli melko onnistunut, mutta koska se olis osallsituneiden asiantuntijoiden ja koordinaation kannalta melko raskas, päätettiin seuraavana vuonna eli helmikuussa 2011 keskittyä Suomi24-sivustolle perustetulle palstalle.

Kampanja kesti kuukauden, jonka aikana asiantuntijat vastasivat palstalla julkaistuihin kysymyksiin. Kuten arvata saattaa, meno palstalla oli monen kirjavaa. Tämä seikka nousi myös itse keskusteluun. Olimme pyrkineet rajaamaan palstalla käytävää keskustelua Tietoturvapäivän 2011 teemoihin ja markkinoimaan sitä valituille kohderyhmille, mutta todellisuudessa keskustelua käytiin tietoturva-aiheesta (ja sen vierestä) laidasta laitaan. Hyvää keskustelua oli paljon, mutta jäikö se hulinan varjoon?

Jälkipyykeissä pohdimme mm, olisiko palstan sijoittaminen toisaalle Suomi24:ssä tai vielä terävämpi markkinointi kohderyhmille auttanut suuntaamaan keskustelua siihen suuntaan, mihin olimme toivoneet. Toisaalta totesimme myös sen, että Suomi24:n tapauksessa tietty sekatavaratalomaisuus on vain hyväksyttävä.

Millaisia kokemuksia sinulla on verkkokeskusteluista organisaation edustajana? Millaista lisäarvoa se on tuonut viestintäänne ja sitä kautta asiakkaillenne/kohderyhmillenne?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti