perjantai 30. joulukuuta 2011

Isännyyden ihanuus

Kirjoittelin eilen melko pitkät pätkät siitä, miten erityisesti sosiaalisessa mediassa asiat henkilöityvät. Sama ilmiö on ollut havaittavissa jo pidemmän aikaa myös ns. perinteisessä mediassa, kuten monet viestinnän asiantuntijat ovat meitä opastaneet. Sosiaalinen media edellyttää kuitenkin toisella tapaa henkilökohtaista suhdetta sisällöntuottajaltaan julkaisukanavaansa kuin perinteinen media.

Tämä johtuu monestakin seikasta. Some on suora putki sisällöntuottajalta lukijalle/osallistujalle. Somen tahti on hektinen: lukijapalautteet eivät saavu seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla vaan yleensä heti. Samoin vastareagointia odotetaan heti. Useimmiten some-kanavan päivittäjä ammentaa julkaisut ja kommentit omasta päästään ilman hyväksymiskierroksia organisaatiossa. Tästä johtuen hänellä on aiempaa suurempi vastuu sanomisistaan.

Some-päivittäjältä eli kanavan isännältä/isänniltä vaaditaan siis virittäytymistä, asialle omistautumista ja henkilökohtaista innostumista asiaan. Ensimmäisen blogikirjoitukseni kommenttiosassa FiCom ry:n viestintäjohtaja Nora Elers kirjoitti asiasta osuvasti näin:

"Suhteita luovat kaikki ja ennen kaikkea yksilöt. Todennäköisesti sellaiset yksilöt, jotka jo muutenkin ovat somessa aktiivisia, mahdollisesti niitä staroja. Toki he saattavat olla viestintäyksikön edustajia ja toki johtajia, mutta eivät välttämättä. Kun isossa organisaatiossa mietitään oman viestinnän ja sosiaalisen median suhdetta, kannattaa mielestäni sitoa juuri nämä asiantuntijat mietintään mukaan."

Viestintäviraston some-isännyys on suurimmilta osin levännyt muutaman henkilön harteilla. Vaikka rooli on henkilökohtainen ei se kuitenkaan saisi olla eksklusiivinen, jotta hiljainen tieto ei pääsisi kuolemaan esim. henkilöstömuutosten takia. Mielestäni olisi erittäin tärkeää laventaa isäntien joukkoa ja perehdyttää tehtäviin myös muita asiantuntijoita. Tästä onkin keskusteltu esim. CERT-FI:n Twitter- ja FB-sivujen päivitysten osalta. Avoimeksi on kuitenkin vielä jäänyt, miten tämä tehdään. Miten tuo Noran mainitsema asiantuntijoiden sitouttaminen tapahtuu olemassa olevien kanavien osalta kaiken superkiireisen muun työn ohella? Vinkkejä vastaanotetaan!


Ps. Tekstin otsikko on lainaus Leena Vallon kirjasta Isännyyden ihanuus. Voisi ajatella, että reaalimaailman tilaisuuksien isäntien tapaan some-isäntienkin tehtävänä on pitää huolta osallitujiensa tarpeiden täyttymisestä ja siitä, että he saavat ajankäytölleen hyvää vastinetta, jotain lisäarvoa. Lisäarvon merkityksestä on puolestaan puhunut monien muiden ohella Antti Leino, esim. kirjassaan Dialogin aika.

2 kommenttia:

  1. Some tosiaan tuntuu edellyttävän välitöntä reagointia, mihin liittyy myös ongelmia. Usein näkökulma ja kommentti kypsyy ajan kanssa, mutta palaaminen vanhaan blogikirjoitukseen ei enää generoi yhteistä keskustelua varsinkaan silloin, kun aihe ei herätä intohimoja.

    Esimerkin henkilöitymisen haasteista organisaatioiden kannalta tarjoaa Noah Kravitsin tapaus, jossa Twitter-seuraajat siirtyivät seuraamaan hänen uutta yksityistunnustaan (@noahkravits), kun hän vaihtoi työnantajaa. Aiempi työnantaja vaati 2,5 dollarin kuukausikorvausta jokaista seuraajaa kohden, yhteensä 340 000 USD. (NY Times)

    VastaaPoista
  2. Totta tuokin, välillä ajatusten jakamisen oikeaaikaisuus on haasteellista. Olen itse pyrkinyt henkilökohtaisessa blogissani tekemään uuden postauksen jo kertaalleen käsitellystä aiheesta, jos jokin tähän aiempaan tekstiin tullut kommentti on herättänyt uusia ajatuksia myöhemmin. Paljolti siihen, miten nopeasti kommentteihin tulee reagoida vaikuttaa varmasti se, miten usein blogia tai esim. fb-sivua päivitetään. Jos tahti on harvahko, voi viimeisimpään julkaisuun palata vielä vaikka muutaman päivän kuluttua.

    Henkilöityminen ei tosiaan ole ihan helppo pala purtavaksi, vaikka uskonkin sen mahdollisuuksiin. Erittäin mielenkiintoinen keissi tuo Noah Kravitsin tapaus!

    VastaaPoista