perjantai 30. joulukuuta 2011

Isännyyden ihanuus

Kirjoittelin eilen melko pitkät pätkät siitä, miten erityisesti sosiaalisessa mediassa asiat henkilöityvät. Sama ilmiö on ollut havaittavissa jo pidemmän aikaa myös ns. perinteisessä mediassa, kuten monet viestinnän asiantuntijat ovat meitä opastaneet. Sosiaalinen media edellyttää kuitenkin toisella tapaa henkilökohtaista suhdetta sisällöntuottajaltaan julkaisukanavaansa kuin perinteinen media.

Tämä johtuu monestakin seikasta. Some on suora putki sisällöntuottajalta lukijalle/osallistujalle. Somen tahti on hektinen: lukijapalautteet eivät saavu seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla vaan yleensä heti. Samoin vastareagointia odotetaan heti. Useimmiten some-kanavan päivittäjä ammentaa julkaisut ja kommentit omasta päästään ilman hyväksymiskierroksia organisaatiossa. Tästä johtuen hänellä on aiempaa suurempi vastuu sanomisistaan.

Some-päivittäjältä eli kanavan isännältä/isänniltä vaaditaan siis virittäytymistä, asialle omistautumista ja henkilökohtaista innostumista asiaan. Ensimmäisen blogikirjoitukseni kommenttiosassa FiCom ry:n viestintäjohtaja Nora Elers kirjoitti asiasta osuvasti näin:

"Suhteita luovat kaikki ja ennen kaikkea yksilöt. Todennäköisesti sellaiset yksilöt, jotka jo muutenkin ovat somessa aktiivisia, mahdollisesti niitä staroja. Toki he saattavat olla viestintäyksikön edustajia ja toki johtajia, mutta eivät välttämättä. Kun isossa organisaatiossa mietitään oman viestinnän ja sosiaalisen median suhdetta, kannattaa mielestäni sitoa juuri nämä asiantuntijat mietintään mukaan."

Viestintäviraston some-isännyys on suurimmilta osin levännyt muutaman henkilön harteilla. Vaikka rooli on henkilökohtainen ei se kuitenkaan saisi olla eksklusiivinen, jotta hiljainen tieto ei pääsisi kuolemaan esim. henkilöstömuutosten takia. Mielestäni olisi erittäin tärkeää laventaa isäntien joukkoa ja perehdyttää tehtäviin myös muita asiantuntijoita. Tästä onkin keskusteltu esim. CERT-FI:n Twitter- ja FB-sivujen päivitysten osalta. Avoimeksi on kuitenkin vielä jäänyt, miten tämä tehdään. Miten tuo Noran mainitsema asiantuntijoiden sitouttaminen tapahtuu olemassa olevien kanavien osalta kaiken superkiireisen muun työn ohella? Vinkkejä vastaanotetaan!


Ps. Tekstin otsikko on lainaus Leena Vallon kirjasta Isännyyden ihanuus. Voisi ajatella, että reaalimaailman tilaisuuksien isäntien tapaan some-isäntienkin tehtävänä on pitää huolta osallitujiensa tarpeiden täyttymisestä ja siitä, että he saavat ajankäytölleen hyvää vastinetta, jotain lisäarvoa. Lisäarvon merkityksestä on puolestaan puhunut monien muiden ohella Antti Leino, esim. kirjassaan Dialogin aika.

torstai 29. joulukuuta 2011

Suhde somessa

Hyvä lukijani, älä säikähdä - en aio kirjoittaa paljon mediatilaa saaneesta pettämissivustosta (vaikka kai senkin voisi laskea some-palveluksi). Sen sijaan jutun keskiössä ovat ihmiset, jotka tuottavat sisältöjä sosiaalisessa mediassa. Christina Forsgård ja Juha Frey kirjoittavat mainossa kirjassaan Suhde inhimillisyyden renesanssista. Persoonattoman sijaan ihmiset kaipaavat kasvoja viestin tueksi ja haluavat tietää, kenen kanssa oikein ollaan tekemisissä.

Sosiaalinen media antaa tähän vaihtelevat mahdollisuudet. Twitterissä ja Facebookissa (ja YouTubessa) yksityishenkilöt keskustelevat omalla nimellään tai nimimerkillään ja useimmiten myös kasvoillaan, mutta organisaatiot hyvin usein brändillään, jolloin kommentin, linkin tai kuvan todellinen julkaisija (siis se ihminen) jää pimentoon. Esimerkiksi Ylen uutiset on ratkonut ongelman siten, että toimittaja kirjoittaa statuspäivityksen perään oman etunimensä. HS:ssä ollaan menty astetta pidemmälle ainakin Jussi Pullisen kohdalla, joka on perustanut Facebookiin itselleen oman "tykkäyssivun", jossa hän jakaa Hesarin ja muiden medioiden annista kohokohtia. Yrityksistä esimerkiksi F-Securen tietoturvaguru Mikko Hyppönen jakaa ajatuksiaan oman itsenään niin Twitterissä kuin Facebookissakin yrityksen omien some-kanavien lisäksi.

Forsgård viittasi asiaan myös VEKO-kurssimme luennollaan ja totesi, että henkilöä seurataan sosiaalisessa mediassa herkemmin kuin organisaatiobrändiä ja vertasi Hyppösen kaltaisia matkasaarnaajia evankelistoiksi, joiden on mahdollista ottaa rohkeammin kantaa ja muodostaa luontevampia suhteita seuraajiinsa ja tykkääjiinsä kuin organisaation.

Toistaiseksi Viestintävirasto on astellut someen ja somessa organisaatio, tai oikeastaan paremminkin alabrändi edellä. Vaikka esimerkiksi Tietoturvapäivän FB-sivulla keskustelen kommentoijien kanssa sivun aiheista on henkilöllisyyteni useimmille (jotka eivät sitä muuta kautta tiedä) tuntematon. Sama pätee CERT-FI:n sivuun sekä molempien Twitter-julkaisuihin. Ainoan poikkeuksen sääntöön on tehnyt Tietoturvapäivään liittyneet keskustelukampanjat, joissa kaikki kommentit ja vastaukset allekirjoitettiin omalla nimellä ja organisaatiotiedolla.

Näkisin tällaisessa henkilöitymisessä mahdollisuuden myös viraston some-viestinnässä. Vaikka virkamiestyyliin kuuluu perinteisesti vetäytyä työroolin taakse, on hyvää esimerkkiä näyttänyt esimerkiksi Vuoden poliisiksi valittu Marko "Fobba" Forss. Meillä samansuuntaista mallia voisi kokeilla esimerkiksi CERT-FI-yksikön päällikkö Erka Koivunen, joka voisi alan keskeisenä vaikuttajana Suomessa jakaa persoonalliseen tyyliinsä tietoturvaviestiä myös omana itsenään.

Mitäpä mieltä olette, sopiiko viranomaisen näyttää kasvonsa sosiaalisessa mediassa? Ja olisiko siitä mitään iloa kenellekään? Voiko virkamies olla inhimillinen somessa?

Haistelua, maistelua - ja omia keitoksia

Sosiaalisen median käyttö- ja osallistumistapoja voi pohtia monelta kantilta. Perintesesti organisaatioissa sitä on mietitty akselilla seuranta-reagoiminen-proaktiivinen osallistuminen, jotka oppikirjan mukaisesti etenevätkin juuri tuossa järjestyksessä. No, Viestintävirasto ei ole ollut tässäkään asiassa niin kovin ortodoksinen, ainakaan organisaation näkökulmasta.

Kuten olen jo maininnut, viraston sosiaalisen median hyödyntäminen alkoi omista Facebook-sivuista eli itsetuotetuista some-materiaaleista. Toki tätä ennen molempien FB-sivujen perustajien (Erka Koivunen ja allekirjoittanut) olivat - puoliksi yksityishenkilöinä, puoliksi työroolissa - haistelleet, mitä Facebookissa tapahtuu, ja pohtineet sen mahdollisuuksia oman viestin välittämisen kanavana. Sosiaalisen median seuraamista ja reagoimista esim. keskustelupalstojen sisältöihin on toistaiseksi tehty meillä vain kampanjaluonteisesti. Tästä esimerkkeinä ovat mm. Tietoturvapäivä-hankkeen some-seurannat, jotka ovat palvelleet puhtaasti tiedonhakutarkoitusta (mitä kansalaiset puhuvat tietoturva-asioista spontaanisti?) ja haluttavan viestin välittämistä siellä, missä ihmiset jo valmiiksi ovat (Tietoturvapäivän 2010 ja 2011 keskustelukampanjat).

Aihetta säännöllisempään sosiaalisen median seuraantaan olisi ihan varmasti. Tästä on talossa käyty keskusteluja jo pidempään. Järkevintä olisi yhdistää some-seuranta mediaseurantaan. Tänä päivänä on mielestäni yhtä relevanttia seurata viraston toimialan asioista käytävää keskustelua paitsi perinteisen median toimittajien aloittamana, myös kansalaisten somessa aloittamana. Kyse on kokonaisvaltaisesta toimintaympäristön luotaamisesta.

Ennen some-seurannan käyttöönottamista olisi tärkeää suunnitella valmiiksi, mitä kokoonsaadulla aineistomassalla tehdään. Onko se vain tiedoksi meille? Reagoimmeko jotenkin käytyihin keskusteluihin (tai realistisesti joihinkin niistä)? Mikä on se piste, jossa ns. yleinen mielipide alkaa vaikuttaa työhömme tai ainakin siitä viestimiseen? Ja miten tämä kaikki resurssoidaan?

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Tähän asti tapahtunutta - case Ideoi oma Kiitosfilmisi -kampanja

Keväällä 2011 Viestintävirasto käynnisti uudenlaisen tv-maksujen markkinointikampanjan. Jo vuonna 2010 tv-maksua oli markkinoitu Ylen kanavilla näytetyillä kiitosfilmeillä, joissa kiitettiin Yleä hyvistä ohjelmista ja tv-maksun maksaneita maksamisesta. Kevään 2011 kampanja oli siis jatkoa jo aiemmin nähdylle. Kampanjan keskiössä oli kilpailu, jossa etsittiin hyviä ideoita uusiksi kiitosfilmeiksi ja tällä kertaa kiittää sai ihan mistä vaan. Kilpailuun houkuteltiin erityisesti elokuva-alan opiskelijoita. Kampanjalla oli myös Facebook-sivu, joka suunniteltiin alusta asti osaksi kampanjaa.

En itse ollut mukana kampanjan suunnittelussa ja toteutuksessa, mutta vierestä seuranneena voin todeta, että kampanjasuunnittelu oli äärimmäisen huolellista ja mietittyä. Se saavuttikin tavoitteensa: kilpailun sadoksi tuli useita kymmeniä filmi-ideoita, joista paras palkittiin, toteutettiin ja esitettiin Ylen kanavilla. Sivujuonteeksi jäänyt Facebook-sivu ei jostain syytä vain ottanut tuulta siipiensä alle, vaikka senkin resurssointi, sisältösuunnitelma ja vetovastuu oli tarkkaan pohdittu ja hyvin toteutettu.

Keskustelin kampanjasta sen suunnittelussa mukana olleen kollegani kanssa, ja hän totesi, että syitä Facebook-menestyksen heikkoudelle voi tietysti olla monia. Ehkä yksi syy oli se, että kampanja oli tavalliselle kuluttajalle aika haastava: kuinka monen päässä muhii hyviä mainoselokuvan käsikirjoituksia vain odottaen sopivaa tilaisuutta päästä esiin? Ei minun ainakaan. Kilpailun pääkohderyhmä eli opiskelijat keskittyivät some-hypettämisen sijaan filmi-ideoiden tuottamiseen. Toinen mahdollinen syy lienee se tavallinen: tv-maksut eivät ole ihan helpoimmasta päästä markkinoitavia tuotteita.

Aina ei siis tarkka konseptointikaan auta nostamaan sosiaalisen median panostuksia lentoon. Tässä(kään) tapauksessa sillä ei toisaalta lopulta ollut itse asian edistämisen kannalta suurta merkitystä, sillä FB oli vain yksi kanava monien muiden ohella, aivan kuten aiemmin käsitellyissä Viestintäviraston some-osallistumisissakin.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Tähän asti tapahtunutta - case Suomi24

Helmikuisen Tietoturvapäivän viettoon on useamman vuoden ajan kuulunut järeähkö viestintä- ja markkinointikampanja, jonka tavoitteena on ollut lisätä kulloistenkin kohderyhmien tietoturvatietoisuutta. Kuten eilen kirjoitin, on kampanjan tärkein - ja ympärivuotinen - some-kanava sen Facebook-sivu, mutta muitakin sosiaalisen median muotoja on kokeiltu.

Helmikuussa 2010 Tietoturvapäivän viestinnässä kokeiltiin keskustelukampanjaa, jossa asiantuntijat osallistuivat päivän aikana some-seurannan löytämiin keskusteluihin esimerkiksi verkkomedioiden uutisten kommenttioisoissa, keskustelupastoilla jne. Kampanja oli melko onnistunut, mutta koska se olis osallsituneiden asiantuntijoiden ja koordinaation kannalta melko raskas, päätettiin seuraavana vuonna eli helmikuussa 2011 keskittyä Suomi24-sivustolle perustetulle palstalle.

Kampanja kesti kuukauden, jonka aikana asiantuntijat vastasivat palstalla julkaistuihin kysymyksiin. Kuten arvata saattaa, meno palstalla oli monen kirjavaa. Tämä seikka nousi myös itse keskusteluun. Olimme pyrkineet rajaamaan palstalla käytävää keskustelua Tietoturvapäivän 2011 teemoihin ja markkinoimaan sitä valituille kohderyhmille, mutta todellisuudessa keskustelua käytiin tietoturva-aiheesta (ja sen vierestä) laidasta laitaan. Hyvää keskustelua oli paljon, mutta jäikö se hulinan varjoon?

Jälkipyykeissä pohdimme mm, olisiko palstan sijoittaminen toisaalle Suomi24:ssä tai vielä terävämpi markkinointi kohderyhmille auttanut suuntaamaan keskustelua siihen suuntaan, mihin olimme toivoneet. Toisaalta totesimme myös sen, että Suomi24:n tapauksessa tietty sekatavaratalomaisuus on vain hyväksyttävä.

Millaisia kokemuksia sinulla on verkkokeskusteluista organisaation edustajana? Millaista lisäarvoa se on tuonut viestintäänne ja sitä kautta asiakkaillenne/kohderyhmillenne?

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Tähän asti tapahtunutta

Viestintävirastolla on ollut toimintaa sosiaalisen median palveluissa syksystä 2009 eli jo kahden vuoden ajan. Kaikki alkoi Tietoturvapäivälle perustetusta Facebook-sivusta. Pian sen jälkeen FB-sivu perustettiin myös  CERT-FI-tietoturvayksikölle. Varsin tietoturvapainotteisesti siis startattiin, mutta kummallakin sivulla oli alusta alkaen selvästi omat kohderyhmänsä ja painopisteensä. Molempien sivustojen toiminta perustuu pääasiassa kohderyhmien kannalta relevanttien ajankohtaisten asioiden linkaamiseen sivulle.

Sivujen perustaminen tapahtui melko vähäeleisesti ilman sen järempää konseptointia. Toki tavoite, kohderyhmä, pääasiallinen päivittäjä ja alustava julkaisusuunnitelma oli mietittynä. Some-maailma oli tuolloin vielä sen verran uusi asia organisaatioiden viestinnässä, että alkutaivalta voi kuvata ehkä mielummin innostuneeksi ja kokeilevaksi kuin tiukasti raamitetuksi.

Molemmat sivut ovat kuitenkin alusta asti eläneet omaa eämäänsä kohderyhmiensä tavoittamisen yhtenä kanavana ilman sen suurempia floppeja tai mokia. Jotain siis on varmasti tehty intuitiivisesti oikein. Tästä kertoo jotain myös se, että molempien sivujen tykkääjämäärä on ollut tasaisessa kasvussa.

Sekä Tietoturvapäivällä että CERT-FI:llä on myös Twitter-tili, Tietoturvapäivä löytyy myös Wikipediasta.

Jatkan seuraavissa kirjoituksissa Viestintäviraston muusta some-näkyvyydestä ja ajatuksistani siitä, miten nykyistä näkyvyyttä voisi kehittää ja jopa lisätä. Mutta sitä ennen haluaisin tietää, hyvä lukijani, millaisia ajatuksia Tietoturvapäivän ja CERT-FI:n Facebook-sivut sinussa herättävät? Jos et tunne niitä entuudestaan, linkestä pääsee vilkaisemaan molempia. Millaista kehitystyötä ehdottaisit sivuille?

Yhtä lailla minua kiinnostaisi, millaisia sosiaalisen median suunnitelmia sinun orgaisaatiossasi on tehty? Ovatko ne hyvin tarkasti määriteltyjä vai väljempiä, kuten meillä?

maanantai 12. joulukuuta 2011

Strategiaa ja aamukahvia

Osallistuin tänä aamuna virastomme henkilökunnalle järjestettyyn aamukahvitilaisuuteen, jossa lanseerattiin sisäisesti uusittu visiomme, strategiamme ja toimintaamme ohjaavat periaatteet. Kuluneen vuoden aikana näitä linjauksia on pääjohtajamme Asta Sihvonen-Punkan johdolla skarpattu ja viety eteenpäin. Prosessiin ovat osallistuneet johtoryhmä ja koko henkilöstö. Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, nousee rohkeus ja edelläkävijyys entistäkin selvemmin esiin niissä ajatuksissa, joita kohti haluamme toimintaamme suunnata.

Olemme viestinnän tulosalueen kesken (kuten meillä osastoja nimitetään) kuluneen syksyn aikana keskustelleet useampaan otteeseen strategian näkymisestä kaikessa siinä, mitä teemme. Miten uusi strategia ja siihen olennaisesti linkittyvät muut linjaukset näkyvät viestintästrategiassamme? Entä ihan käytännön operatiivisella tasolla esimerkiksi asiakaslehdessämme, uudistuksen alla olevassa verkkopalvelussamme tai sosiaaliseen mediaan osallistumisessa?

Vastaus on periaatetasolla helppo: tietysti ne näkyvät ja niiden kuuluukin näkyä. Luontevimmin yhtymäkohtia sosiaalisen median läsnäololle löytyy määritellyistä kriittisistä menestystekijöistämme ja toimintaamme ohjaavista periaatteista. Molemmista löytyvät selkeästi mainittuna aktiivisuus, osallistuminen, keskusteluyhteys ja vaikuttaminen. Mikä muu kuin sosiaalinen media voisi allekirjoittaa kaiken tämän yhtä luontevasti?

Toimintaa ohjaavissa periaatteissamme (joita myös arvoiksi monissa organisaatioissa kutsutaan) nimetään myös ennakoivuus. Ainakin oma kokemukseni on, että sosiaalisen median kanavat tarjoavat oivallisen paikan tulevaisuuden tuulien haisteluun ja vaimeiden signaalien havainnointiin, sosiaalinen media kun on kuuntelua vähintään yhtä paljon kuin aktiivista omaa tuottamista. Voisiko ennakoinnin yksi lähde olla sosiaalinen media? Miksei voisi.

Jotta strategia pysyisi viestinnän tekemisen päivittäisenä ohjenuorana myös tulevaisuudessa, saimme matkaamme muistikirjan, jonka välilehdiltä linjaukset löytyvät. Minun muistikirjastani löytynee lähiviikkoina niiden (ja kahvitahrojen) lisäksi myös blogi-ideointia.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Paikoillanne, valmiit - nyt!

Ajatus tämän blogin avaamisesta ja siinä käsiteltävien aiheiden rajaaminen ei syntynyt aivan helposti. Aloitin Inforin järjestämällä Verkkoviestinnän koulutusohjelma -kurssilla lokakuussa 2011 ja kurssin suorittamiseen kuuluu lähipäivien lisäksi projektityön kirjoittaminen. Valitsin kurssityöni aiheeksi aluksi työpaikkani Viestintäviraston sosiaalisen median ohjeistuksen päivittämisen.

Ajan kanssa alkoi kuitenkin tuntua hankalasti toteutettavalta idealta hypätä suoraan sosiaalisen median ohjeisiin, kun talossa on tänä vuonna myllätty strategiaa ja sen myötä luonnollisesti myös viestintästrategia on menossa uusiksi. Myös ajatus jälleen yhden monisivuisen raportin tuottamisesta alkoi tuntua puisevalta. Ja kyllä, voitte varmasti uskoa, että olen oman osani tehnyt Word-liuskojen täyttämisessä työssäni. Lisäksi alkoi tuntua yhä kummallisemmalta pakertaa tekstiä sosiaalisesta mediasta yksin omassa työhuoneessani (ehkä  silloin tällöin olisi kyllä tullut livahdettua Facebookiin:)). Kaipasin keskustelua, inspiroitumista, vinkkejä ja vertaistukea kollegoilta niin viraston sisältä kuin sen ulkopuolelta.

Siispä blogi. Blogi, jossa pohdin sosiaalisen median alati muuttuvaa, kiehtovaa ja hämmästyttävääkin maailmaa yleisesti ja erityisesti Viestintäviraston viestinnän kannalta. Ajatukset ovat omiani ja jos lainattuja, niin pyrin mainitsemaan lähteet. En siis kierrätä tekstejä lausuntokierroksilla ennen julkaisua vaan toiveeni on, että pohdintani herättäisivät kommentteja ja jatkokehittelyjä, joiden pohjalta voin jalostaa ideoita työnantajani käyttöön. Valmiita some-ohjeita blogin sisällöstä ei (välttämättä) synny, mutta toivottavasti hyvää, hedelmällistä ja tarpeellista keskustelua niiden pohjaksi, jos ne joskus päätetään vielä auki kirjoittaa. Toisaalta: tämä keskustelu on tuskin koskaan valmis ja siksikin blogi on hyvä tapa viedä ajatuksia ja ideoita eteenpäin.

Viestintäviraston vielä julkaisematon strategia puhuu rohkeudesta ja suunnannäyttäjyydestä. Näitä teemoja olisi tarkoitus pohtia heti seuraavassa kirjoituksessa, jossa avaan viestintäyksikössämme käytyjä keskusteluja strategia suhtautumisesta päivittäiseen työhömme ja sosiaalisen median käyttöömme. Muita teemoja tulevat olemaan ainakin:
  • Katsaus sosiaalisen median kenttään tällä hetkellä.
  • Miten some-osallistuminen rakentuu?
  • Millä eri tavoin Viestintävirasto jo osallistuu someen ja mitä siitä on opittu.
  • Miten virasto voisi kehittää some-osallistumistaan jatkossa? Tarvitseeko virasto sosiaalista mediaa tai tarvitseeko sosiaalinen media meitä?
  • Pitäisikö viraston työntekijöitä ohjeistaa sosiaaliseen mediaan osallistumisessa yksityishenkilöinä tai työroolissa?
Tarkoitus on siis kirjoittaa näistä (ja kirjoittamisen aikana syntyneistä muista ideoista) kerroksittain syntynyt keskustelu mukaan punoen. Toivon, että blogin pääasiallinen sisältö ei jää vain näihin omiin tuotoksiini, vaan että vähintään yhtä merkittävälle sijalle nousisi kommenttipuolella käyty keskustelu.

Blogia voi kommentoida joko nimettömänä tai muutamaa eri profiilia hyödyntäen. Jos kommentoit nimettömänä (ehkä siksi, että et halua käyttää työyhteyksissä henkilökohtaista Google-profiiliasi), toivon, että allekirjoitat kommenttisi työroolissasi. Toki puhtaasti anonyyminakin saa kommentteja antaa.

Joten: skoolaan kanssasi höyryävällä glögimukilla ja toivotan sinut tervetulleeksi mukaan!